perjantai 30. heinäkuuta 2010

Olen siis viidettä päivää remuamassa äitini ja tätini kanssa sukulaisissa ja tuttavissa enkä kärsi siitä etten ole sen miellyttävämpi tai sosiaalisempi kuin olen. Istun enon saunamökin kuistilla muiden jo nukkuessa ja ajattelen äidinisän enoa joka sai ilonsa ja leipänsä arkisten maisemien maalaamisesta. Humpuukia, hengellisyyttä, mitä kenenkin mielestä - ja ehkä mitä milloinkin.

Asikkala

torstai 29. heinäkuuta 2010

Lauantaina toimitin konfirmaation. Puhuin ilman muistiinpanoja siitä että kristityn elämä on elämistä syntisenä, mutta armahdettuna syntisenä. Avustin samana päivänä toisessa konfirmaatiossa. Siellä kehuttiin ihmisiä, ja he tulivat sankemmin joukoin ehtoolliselle. En ole mukava ihminen. En edes halua olla.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kaikkien pettymysten ja paahteessa suoritetun kasteen jälkeen silmäni osuvat Väinö Linnan Päämäärään. Luen kirjan lopusta, kuinka kirjan päähenkilö katsoo pettymystään pohjaan asti ja kohtaa siinä Jumalan, ja elämän, joka vain on hänessä ja jatkaa olemistaan sekä pettymyksen että kokonaisuuden ymmärtämisen jälkeen. Olen taas iloinen.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Jokavuotinen riparivuodatukseni

Valokuvaan riparilla ihmisiä, koska se tavallaan kuuluu työhöni. Ihmiset piirtyvät kuviin uudesta kamerasta huolimatta epätarkasti, eivätkä enää näy siinä kohdassa, jossa aloin kuvaa ajatella.




Heinät ja puut ikuistuvat paremmin. En kauaa tihrustele niitäkään, mutta silmäni ja käteni toimivat nyt rennosti ja varmasti.




Nuorisotyönohjaaja vetää leiriä samalla hyväntuulisella tarmolla ja suurpiirteisyydellä, jolla hän rippikoulun talvella kaupungissa aloittikin. Minä pääsen siivellä tunnelmaan mukaan. Tai pääsisin jos tahtoisin. Vai osaisin?

Tämähän menee hyvin, hän sanoo. Tämähän menee niin kuin suunnittelimme, hän sanoo, jokainen saa olla oma itsensä. Myös hän ja minä.




Koetan murista hänelle pienetkin harmini heti kun niitä ilmenee. Hän kestää murinani kuin mies, ja jatkaa tyylillään. Miksen minäkin tyytyisi siihen mitä on? Antaisi kaiken mennä painollaan?

Tiistaina leirillä vierailee teatteriohjaaja tutustuttamassa nuoria luontoon ja Itämereen. Raamattuosiosta hän on ajatellut että minä vedän sen ja minä että hän. Yritän, mutta joudun kesken kaiken tunnustamaan totuuden ja heittämään vastuun hänelle. Heti hän laittaa nuoret kuvittamaan paratiisikertomuksen elävillä patsailla. Koko kevään takkuillut yhteistyöhanke toimii hetken kuin unelma.




Seuraavana päivänä palaan arkeen. Nuorisotyönohjaaja unohtaa mitä olemme yhdessä sopineet ja tekee niin kuin hyvä on, hänen mielestään. En saa kiinni minulle heitettyjä ystävällismielisiä sanoja. Keksin muuta tekemistä juuri silloin kun joku haluaa suorittaa minulle ulkoläksyjä.

Kotona leikkaan portaan pielestä kuihtuneet pelakuun kukinnot pois, jätän naapurin selän tervehtimättä ja juon kahvia poikani kanssa.

Sitten kytken tietokoneeni takaisin nettiin.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kaikki on hyvin

 


Kotimatkalla istun varjossa ja syön mehujäätä. Päivän mittaan olen ollut surullinen, kun toiveeni ei ole toteutunut, innoissani töissä olemisesta, ärtynyt kehnosta englannin taidostani, hyvilläni kiitoksesta että seurassani voi olla hiljaakin ja mitä kaikkea muuta. Jossain vaiheessa kaiken ylle laskeutui varmuus, että kaikki on hyvin. On hyvä että suren menetystäni, että välillä innostun, että osaan äristä harmini ulos, että kestin hiljaisuuden; näin toisessa itseni silloin kun en jaksa jutella.

Kaksi päivää olin kantanut uutta kameraa turhaan mukanani. Nyt kun taas näin maailman muotoina, olin keventänyt aamulla laukkuani kameran verran.

Posted by Picasa

Kotimatkalla

 

 

 

 
Posted by Picasa

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kuinka pidetään ikävää




Viimeinen lomaviikkoni alkoi viikko sitten. Suurimman osan ihmisistäni olin jo tavannut ja nauttinut heidän seurastaan. Kotia olisi voinut siivota, mutta se ei huvittanut. Kesälapseni lähti kesälapseksi muualle. Miten viettäisin tylsän viikon itseni kanssa?

Olin ostanut kirpputorilta John Irvingin Oman elämänsä sankarin. Rupesin lukemaan sitä. Siihen meni neljä päivää. Muut lehtiä selatessa ja runoja hioessa. Pari päivää sitten töihin paluukin tuntui kyllästyttävältä, nyt houkuttelevalta. Onpahan tekemistä, tapaapahan ihmisiä.

Uskoin vihdoin ihmisiä, joiden mielestä tarvitsen oikean kameran kännykän lisäksi. En vain vielä osaa siirtää kuvia siitä koneelle. Lehdessä sanottiin, että esineistä on tullut ihmisen ystäviä. Aina saatavilla, aina auliina palvelemaan.

Toki tapasin tälläkin viikolla ihmisiä. Joittenkin kanssa lähinnä olin ja ihmettelin, yhdeltä otin vastaan rankkaa kritiikkiä (tosivanhalta ystävältä se oli mahdollista) ja kolmen kanssa juhlin kesää kaupungissa leppoisasti ja letkeästi, puhuimme kai melkein kaikki sitä mitä mieleen tuli.

lauantai 3. heinäkuuta 2010