torstai 23. helmikuuta 2012

Kuinka solmin yhteyksiä

Katselin Ars nova -museossa reilun tunnin piirrettyä Näkymää vastarannalta. Laineet liplattivat ja oksat heilahtelivat tuulessa ja silloin tällöin tapahtui jotain muuta pientä. Kivetyssä rantapenkereessä olevien portaiden eteen ilmestyi puinen laituri kuin vastaanottamaan vieraita. Portaiden eteen kasvoi rautaportti. Lankkulaiturilta nousi kaksi kulkusiltaa kivilaiturille. Portin päälle ilmestyi piikkilankakeriä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Tunne haastaa järjen

Viisas on aina huolissaan
ja etsii kuuluisuutta;
rakastaja on itsensä kadottanut
ja järjiltään.

Viisas on aina varuillaan
ja välttyy hukkumasta;
rakastajan työ ja toimi
on hukkua.

Viisas on oiva etsimään
lepoa ja rauhaa;
rakastaja häpeäisi
rauhallisuutta.

Toisten luona
rakastaja
on yksin
niin kuin vesi ja öljy
yhdessä, erillään.

Rumi


Keskiviikon työntekijäkokouksessa selostin pitkään viime kesän juhannusjuhlaa ja minulle tärkeää tunnekaaviota ja Jumalan kohtaamista yksinäisyydessä ja tunteissa. Jätin mietittäväksi kysymyksen, voisiko ensi talvikauden Kaarinamessuissa käydä läpi seitsemän eri tunnetta.

Herätin kaikenlaisia tunteita ja reaktioita. Kokouksessa keskusteltiin, ja kokouksen jälkeen.

Asiat ovat suloisesti levällään, ja saavat vielä tässä vaiheessa ollakin.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tyhjien käsien suloinen ihme

sinun sielusi kautta

taas kerran olen tolaltani
olen taas tällainen:
revin kahleeni, joilla minut kahlitaan

sinun sielusi kautta

minä olen taivas
minä olen kuu
minä olen kynttilä
sinun hohdostasi
minä olen puhdas järki
puhdas rakkaus
puhdas sielu

sinun sielusi kautta

minun riemuni
on sinun teoistasi
minun särkyni
on sinun piikistäsi
minne sinä käännätkin kasvosi
minä käännän kasvoni

sinun sielusi kautta

minä sanoin väärin
ihmekö tuo
tässä tilassa
minä en erota
viiniä maljasta

sinun sielusi kautta

Rumi


Sunnuntaina olin ihan sekaisin. Olin niin keskittynyt illalla olevaan Kaarinamessuun, että lähdin päivällä kastamaan ilman käsikirjaa ja jouduin hakemaan sen taksilla. Kaste- ja kummitodistuksiin olin laittanut eri sukunimen kuin kummallakaan vanhemmalla. Olin tarkistanut kirjoittamani kaikista neljästä kortista, mutten ollut huomannut virhettä yhdessäkään. Unohdin että lapsen isoisä lausuisi runon toimituksen päätteeksi. Meinasin lähteä pois, kun en löytänyt paikkaa itselleni pöydistä, mutta lapsen isä osoitti sen minulle. Hän myös ilahdutti nolon mieleni sanoessaan muiden kuullen "Nähdään häissä", kun lähdin.

Ihan kuin olisin ollut rakastunut Kaarinamessuun tai ajatukseen siitä, että olen löytänyt itselleni tehtävän.

Kaarinamessua ennen rupattelin tunnemessuajatuksistani niille neljälle nuorelle, jotka enää ovat jäljellä tekemässä messua kanssani. Kahtakymmentä vaille pelkäsin, ettei ketään tule, mutta sitten tuli kaksi tätiä, ja lopulta meitä oli kolmekymmentä.

Messuun oli ilmoittautunut saarnaa pitämään lapsityönsihteeri ja nuorisotyöntekijä. He tulivat suunnitellusti sisään kesken minun saarnani humalaisia kadun naisia näytellen. Toinen lähti pettyneenä pois, kun ei löytänytkään leipäjonoja ja diakonissaa. Toinen nukahti penkkiin, ja suntio kävi ajamassa hänet ulos, vaikka koetin estellä.

En ollut osannut keksiä episodille onnellista loppua tai selitystä. Reagoin kuin aidossa tilanteessa. Surin taitamattomuuttani. Tyydyin sanomaan, ettei rakkaus pakota ketään, ja että tilanteen herättämillä tunteilla voi olla meille jotain asiaa siitä, miten toimia seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa.

Messun jälkeen kysyin nuorilta, mikä voisi saada muut nuoret kiinnostumaan Kaarinamessusta. Messu se on Kaarinamessukin, he sanoivat, ei messu vaan kiinnosta.

Kotona tunsin huojennusta siitä, ettei minun Tehtäväni olekaan elämää suurempi.

Tänään tervehdin yksinäisyyttäni: Terve risti! Ainoa toivo.

lauantai 11. helmikuuta 2012

En täytä odotuksia

Kaikkien herrojen Herra,
hahmojen hahmoton luoja:
minkä hahmon sinä suot minulle?
Sinä tiedät sen;
minä en tiedä.

Toisinaan
kiveä
toisinaan
rautaa
joskus kokonaan tulta.
Toisinaan
vaaka ilman kieltä
toisinaan
kieli ilman vaakaa.

Toisinaan
minä laidunnan tässä;
toisinaan
minulla laidunnetaan.
Toisinaan
susi
toisinaan
lammas
toisinaan paimenen muoto yllä.

Ruumiin muoto on merkki
kuinka merkki voisi pysyä aina?
Tämä ei säily
tuo ei säily.
Hän, joka on minun,
tietää mikä minä olen.

Rumi

perjantai 10. helmikuuta 2012

Tehtävä ja tehtävä

Vaikka olisit jalkoja vailla
lähde matkalle itsessäsi
ota rubiinilouhoksen lailla
valonsäteiden vaikutus vastaan.

Kulje matka itsestäsi Itseen
oi vanhus.
Tuollainen matka
tekee mullasta kultaa.

Lähde kitkeränkatkeruudesta
makeutta kohti
tuhannet happamat hedelmät
kypsyvät makeuteen.

Rumi



Minulla on siis nykyään päähänpinttymä, että tehtäväni tässä maailmassa voisi olla tunteiden kohtaamisen ja yksinäisyyden esillä pitäminen yhtenä mahdollisena tienä Jumalan, ja siis todellisuuden ja rakkauden, kohtaamiseen.

On aika pelottavaa haluta jotakin joillekin toisille. Tietää heitä paremmin, mitä he tarvitsevat. Kuvitella, että se mikä näyttäisi toimivan omalla kohdalla voisi toimia muidenkin kohdalla.

Pelkään yhä väittäväni ja vaativani niin kuin parikymmentä vuotta sitten, että kaikkien pitäisi kokea Jumala rakkautena samalla tavoin kuin minä. Pelkään asettavani saavuttamattoman tavoitteen.


En ole osannut tehdä Kaarinamessua koskevia päätöksiä. En ole rajannut sille kohderyhmää, en tarkoittanut sitä vain nuorille tai vain työikäisille tai lapsiperheille. Olen mainostanut sitä laiskasti ja epämääräisesti.

Olen halunnut lillua kaaoksessa, katsoa mitä tapahtuu, mihin suuntaan mennään, lähteekö sana kulkemaan ja kutsuvatko ihmiset toinen toisiaan paikalle.

Suunta on hyvä, vastasivat papit minulle kokouksessaan, kun kysyin. Tee tunnemessuja, sanoi piispa retriitissä, vain asiat joihin liittyy tunteita ovat ihmisille tärkeitä.


Jos teen messuja yksinäisyydestä, pelosta, vihasta, syyllisyydestä ja häpeästä käsin, löydänkö ketään tekemään niitä kanssani, vaikka tulossa olisi myös anteeksianto, ilo, rakkaus ja rauha? Onko se edes välttämätöntä?

Karkotanko loputkin isoset pois sanoessani, ettei kenenkään ole pakko tehdä mitään, jos ei ehdi?

Mikä on tämä halu minussa? Tapahtuuko minun tahtoni vai Jumalan tahto? Vaikka olen vain multaa jos sitäkään, onko tehtäväni silti jotain? Jotain mistä pitäisi pitää kiinni vastoinkäymisissäkin?

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Syleilen itseäni

Jos etsit näkemääsi, etsi sydämestä;
älä peilistä.
Peili heijastaa kuvan, mutta ei itse
herää henkiin.

Rumi


Kautta rantain olen kuullut, että on loukkaavaa, kun sanon kastepuheessa, etteivät lapset aina ole sellaisia kuin vanhemmat haluaisivat.

Puolustauduin tietenkin, että evankeliumi itsessään on loukkaavaa. On loukkaus, että Jumala pitää ihmisiä syntisinä ja armon tarpeessa olevina.


Näen itsekin väkinäiset hymyt ja kuulen kahvipöydässä hiljaisuuden ympärilläni. Muistan psykologisen testin tulokset ja mietin, pitäisikö minun vaihtaa alaa. Pyytää anteeksi, että olen sellainen kuin olen ja paeta paikalta.

Käännän katseeni väkinäisistä hymyistä sydämeeni. Se pelkää, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Se ärtyy ihmisten typeryydestä, kun eivät ymmärrä asioita samoin kuin minä. Se syyllistyy hiljaisuudesta ympärilläni. Se häpeää taitamattomuuttani hoitaa hankalia tilanteita.

Jollain lailla ymmärrän sydäntäni. Minut valtaa hellyys sitä kohtaan. Elämä ei totisesti ole helppoa, sillekään. Eikä näille ihmisille tässä ympärilläni.

Olen puhunut mitä puhuttavaksi nousi. He ovat kuulleet mitä ovat kuulleet, jos ovat kuulleet. Nyt toteutuu se mitä äsken puhuin hankalista hetkistä. Tämäkin on vain elettävä läpi.

Väännän taas lauseeksi mieleeni nousseen ajatuksen. Täytän hiljaisuutta sanoilla. Kääriydyn hellyyteen jota äsken tunsin.


Kotona lämmitän saunaan.

torstai 2. helmikuuta 2012

Pelko, ystäväni

Minulla on muutamia niin vanhoja ystäviä, että he alkavat kuolla. He ovat niin rohkeita, että myöntävät kuoleman lähestymisen. He ovat uskaltaneet elää, nyt he uskaltavat kuolla. ”Elän mielelläni, mutta on kuoleminenkin jännittävää.”

Elämä on monessa kohdin pelottavaa. Jos sanon, mitä ajattelen, hyväksytäänkö se vai hylätäänkö minut yksinäisyyteen? Jos toimin niin kuin haluaisin, satutanko muita ja suututaanko minuun? Jos minuun sattuu tai satutan muita, onko se pelkästään paha asia vai voiko se johtaa hyväänkin?

Onko ihmisellä, joka tulee minua kadulla vastaan, niin paha olla, että hän purkaa pahaa oloaan minuun? Tai jollain läheiselläni? Kestääkö tämä maailma ja yhteiskunta kaikkea, mitä ihmiset siltä vaativat, vai hajoaako se?

Pelko on hyödyllinen tunne. Se pitää meidät hengissä, kun peloissamme vältämme vaarallisia tilanteita. Ilman heijastinta en pimeässä astu auton eteen suojatielläkään.

Pelon tunne on hiukan epämiellyttävä. Sitä voi paeta arkuuteen ja turvallisuuden hakemiseen ulkoisista asioista kuten omaisuudesta ja turvalukoista. Tai päinvastoin voimme joskus uhkarohkeasti hakeutua juuri kaikista pelottavimpiin tilanteisiin, tai lyödä kaiken leikiksi pelleilemällä. Pyrimme ohittamaan pelon, vaikka sillä olisi meille tärkeää asiaa.

Ihmiseksi syntynyt Jumala pelkäsi Getsemanessa sitä kipua, jonka joutuisi kohtaamaan, ja kuolemaa. Aikansa pelättyään ja rukoiltuaan hän jatkoi matkaansa rauhassa kohti sitä, mitä tulossa oli.

Kolumni Kaarina-lehteen 8.2.2012