tiistai 30. lokakuuta 2012

Anna surun tulla


 

 

Runoilija Pentti Saarikoski käänsi vuonna 1969 Matteuksen evankeliumin suomeksi kreikankielestä – Jeesuksen ajan yleiskielestä, jolla Matteus kirjansa kirjoitti. Hän käänsi niin kuin olisi kääntänyt mitä tahansa proosatekstiä, joka kertoo kerran eläneestä ihmisestä. Saarikoski näki Jeesuksen poikkeuksellisen älykkäänä, rehellisenä ja rohkeana ihmisenä.

 

Pyhäinpäivän tekstinä on autuaaksijulistus Vuorisaarnan alusta. Saarikoski kääntää ilman kirkollista juhlavuutta ja kaartelua: ”Tosi onnellisia ovat ne, joilla on surua – he löytävät ilon.”

 

Kun vuosia sitten elin läpi vaiheita, joissa kaikki tuttu ja turvallinen näytti luisuvan pois otteestani, kaksi ihmistä onnitteli minua. He näkivät minun olevan Jumalan koulussa oppimassa jotain tärkeää, kun muut surkuttelivat kovaa tilannettani.

 

Suru on tie. Suru avaa näköalan omaan sisimpään, jonne ei muuten tulisi katsoneeksi. Se tarjoaa mahdollisuuden tutkia, mikä on minulle tärkeää. Jos suruun kuuluvat erilaiset tunteet ja vaiheet suostuu elämään läpi, se johtaa aikanaan iloon.

 

"Anna surun tulla,
kun on surun aika.
Suru hiljentää,
suru syventää.
Anna itkun tulla,
kun se haluaa.

Annan kaipuun tulla,
kun on sillä aika.
Kaipaus kolkuttaa,
sisin vavahtaa.
Anna armon tulla,
Isä rakastaa.”
 
(Erkki Leminen)

 

Kappalainen Merja Auer puhuu pyhäinpäivän kirkkoillassa 3.11. klo 17 Kaarinan kirkossa ennen kuin vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet luetaan.


Kaarina-lehti 31.10.2012

perjantai 26. lokakuuta 2012

Lisäyksiä Vihamessuun

Viha-alttarin kuvien seassa oli lauseita Antti Pietiäisen kirjasta Tunne, antitunne, perimä - johdatus tunteiden dynamiikkaan:


Positiivinen viha on rajan asettamista itsen ja toisen välille.

 

On kyettävä sanomaan ”ei” toiselle, erityisesti kasvattajalleen, jotta voisi erottua hänestä ja tietäisi, kuka on ja voisi ajatella itse.

 

 

 

Viha kertoo, mitä minulle saa tehdä ja mitä ei.

Vihaaminen on oikein.

Niin kauan kuin ihminen puhuu vain hyvää,

hän yleensä valehtelee.

 

 

 

Myönteinen, ymmärretty viha antaa voimaa ja toimintatarmoa, jopa riemua.

 

 

 

Kiltti ei osaa sanoa ei, hymyilee vain.

Hän antaa uudestaan ja uudestaan nujertaa ja lannistaa itsensä.

Syntyy itsesääli, huono itsetunto ja lopulta kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja toimia.

 

 

 

 

Katkera kohdistaa vihansa itseään heikompiin ja halveksii heitä.

Katkerat kyyneleet helpottavat hetkeksi.

 

 

 

 

Kiltteyden tai katkeruuden alle patoutunut viha saattaa purkautua hallitsemattomina tunneräjähdyksinä. Lyödään ja tapetaan ja joudutaan vankilaan. Kiellot ja sopimukset eivät auta, ne vain siirtävät väkivaltaa esimerkiksi kodeista kaduille ja vanhemmilta lapsille.

 

 

 

 

 

Jotta kierre katkeaisi, pitäisi kummankin osapuolen kohdata omat tunteensa ja niitten ilmenemismuodot. Ei ole erikseen uhria ja syyllistä. Jokaisella osapuolella on vastuunsa.




---

Minun oli tarkoitus lukea saarnatessani myös seuraavat raamatunkohdat, mutta unohdin:

Kiltteydestä:
Joh. 5:5 Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. 6 Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" 7 Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua."

 
Tunneräjähdyksistä:
Joh. 18: 10 Simon Pietarilla oli miekka. Hän veti sen esiin ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti; palvelija oli nimeltään Malkos. 11 Mutta Jeesus sanoi Pietarille: "Pane miekkasi tuppeen! Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?"
 
--
 
Eilisessä jutussani on sekalaisilta lappusilta koottuja ajatuksia. Itse messussa puhuin osin hiukan toisin.
 
Henkka oli etsinyt videoklippeja ja kokosi esirukouksen rukousalttareiden rukouspyyntöjen ympärille.


 

torstai 25. lokakuuta 2012

Vihamessu 21.10.2012 Kaarinan kirkossa



 
Kuva Pinja Lappi, laulut Nuoren seurakunnan veisut 2010 -kirjasta.
 
 

Alkulaulu 23. Jokapäiväinen leipä

 

Johdanto

 

                      ”Pelko kasvaa maailmassa, veli vihaa vielä veljeänsä,” lauloimme.

 

Kuulemme usein pelon tai vihan tullessa puheeksi: ”Ei puhuta näistä”, ”En halua tietää enempää”, ”Puhutaan jostain iloisemmasta asiasta”.

 

Pelko ja viha ovat kuitenkin ensimmäisiä nimeltä mainittuja tunteita Raamatussa: ihmistä pelotti, kun hän huomasi toimineensa vastoin Jumalan tahtoa, ja tuon rikkomuksen seurauksena mainitaan mm. viha ihmisen ja käärmeen välillä.

 

Pelko ja viha ovat myös jokaisen ihmisen varhaisimmat tunteet. Ehkä jo ensimmäisessä parkaisussamme oli pelkoa tätä niin erilaista maailmaa kohtaan kuin äidin kohtu. Ehkä muistamme lapsuudestamme hylätyksi tulemisen pelon, kun olimme tehneet jotain tuhmaa. Pelko esti meitä olemasta tottelemattomia, pelko suojelee elämäämme.

 

Vihallakin on tehtävä. Lempeimmillään viha on kyky sanoa ”ei”: ”Minulle tämä ei käy”. Tätä olemme opetelleet varsinkin uhma- ja murrosiässä suhteessa vanhempiimme.


Viha piirtää meille ääriviivat, näyttää että olemme erillisiä, itsenäisiä ihmisiä, joilla on oma tahto.

 

Rukoilkaamme:                   Jumala, sinä olet välillä vihainen minulle, syystäkin.

Minä olen välillä vihainen muille ihmisille, jotka eivät toimi niin kuin tahtoisin, ja itselleni, kun minäkään en toimi oman tahtoni mukaan, ja sinullekin, samasta syystä.

 

Anna vihan opettaa minulle, miten elää omana itsenäni, yhdessä muiden kanssa, sinun edessäsi. Aamen.

 

Virsi 453

 

Evankeliumit ja saarna

 

Jeesus oli välillä vihainen. Jo kaksitoistavuotiaasta meille kerrotaan, kuinka hän toimi vastoin vanhempiensa tahtoa, sanoi teoillaan vanhemmilleen ”ei” ja jäi Jerusalemiin, vaikka olisi pitänyt lähteä kotiin. Kun hän monen päivän etsimisen jälkeen löytyi temppelistä, hänen äitinsä kysyi:

”Miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.”

Kaksitoistavuotias vastasi: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla isäni luona?”

Ja kun Johannes alkaa kertoa hänen toiminnastaan aikuisena, hän aloittaa (Joh. 2): 1 Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, 2 ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin.3 Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä." 4 Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut."5 Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se."

Sillä kertaa Jeesus vielä lopulta taipui äitinsä tahtoon ja teki ihmeen. Johannes jatkaa kertomustaan:

13 Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 14 Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia.15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. 16 Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!"

Jeesus tiesi, kuka oli suhteessa lähimpiinsä ja uskonnolliseen systeemiin. Hän tiesi, missä meni raja hänen ja muiden välillä.

Vihastuminen on oikein. Jeesus ei antanut heti anteeksi, niin kuin me nykyään helposti yritämme painaa kaiken villaisella. Hän ilmaisi suoraan asiat, jotka olivat hänen silmissään väärin.

 

Viha auttaa meitä pysymään itsenäisinä ihmisinä – ja itsenäisenä valtiona. Luin hiljattain jostain jonkun tutkineen talvisodan ihmettä. Mikä sai suomalaiset pitämään puolensa ylivoimaisen vihollisen edessä? Vanhastaan asia on selitetty isänmaanrakkaudella, mutta tuossa kirjoituksessa isänmaanrakkauden takana nähtiin monta muuta asiaa. Yksi niistä oli viha ja toinen velvollisuuden tunto.

Kun kuukausi sitten kokoonnuimme lukemaan evankeliumeista kertomuksia, joissa Jeesuksen voisi kuvitella olevan vihainen, ja valmistelemaan tätä messua, mukana oli eräs vanha rouva, joka kertoi isästään: sotaa isä vihasi ja systeemiä, joka käytti ihmisiä pelinappuloina, ei niinkään vihollisia.

Tuntematon sotilas ja Finlandia; kenttähautaus: 1.40 – 3.10 http://www.youtube.com/watch?v=dRvHsbrkJws


 

Vihaa voi käyttää myös väärin. Sen voi koettaa vaieta pois, niin kuin sodan jälkeen ei oikein ollut lupaa puhua sodasta. Meidät on kasvatettu kilteiksi, tukahduttamaan vihamme, siirtämään se valheellisesti muualle niin kuin Aatami syytti naista, jonka Jumala oli hänelle antanut, ja Eeva käärmettä, joka hänet petti. Tukahdutettu viha asettaa meidät uhrin asemaan ja estää meitä kantamaan vastuuta omasta elämästämme.

Kilttejäkin tarvitaan, todettiin suunnittelukokouksessamme. Tarvitaan sitä, että teemme hyvää toisillemme, mutta jos unohdamme omat tarpeemme kokonaan, olemme hakoteillä.

Väärällä tavalla kiltti ei osaa sanoa ”ei”, hän hymyilee vain. Hän antaa uudestaan ja uudestaan nujertaa itsensä. Syntyy itsesääli, huono itsetunto ja lopulta kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja toimia. Kiltti odottaa, että joku muu toimisi hänen puolestaan.

 

 


 

Tukahdutettu viha voi näyttäytyä myös katkeruutena. Katkera kohdistaa vihansa itseään heikompiin ja halveksii heitä.

Kiltteyden tai katkeruuden alle patoutunut viha saattaa purkautua hallitsemattomina tunneräjähdyksinä. Lyödään ja tapetaan ja joudutaan vankilaan. Kiellot ja sopimukset eivät auta, ne vain siirtävät väkivaltaa esimerkiksi kodeista kaduille ja vanhemmilta lapsille.

Göteborgin mellakat: 1.17 – 1.53 http://www.youtube.com/watch?v=RPnQUcRqepQ


Jotta katkeruuden ja vihan kierre katkeaisi, pitäisi kummankin osapuolen kohdata omat tunteensa ja niitten ilmenemismuodot. Ei ole erikseen uhria ja syyllistä. Jokaisella osapuolella on vastuunsa.

Suomessa jatkosodan päätyttyä etsittiin sotasyyllisiä ja vaiettiin hienotunteisesti. Tuon vaikeista vaikenemisen perillisiä olemme vieläkin.


Etelä-Afrikassa toimittiin toisin rotusorron päätyttyä. Totuuskomissiossa rikoksen uhrit ja rikoksia tehneet kuulivat toisensa kertomuksia tapahtuneista vääryyksistä. Asioista puhuttiin ja niitä soviteltiin.

Rakentava viha tuo epäkohdat julki ja tekee niille jotain. Meidän Jumalamme on Rakkaus, mutta hän on myös Totuuden Henki.

 

Johdatus rippiin

 

Laulamme kohta Synnintunnustuslaulun. Kuuntelemme sitä ennen hetken muuta musiikkia. Voimme kuunnellessamme miettiä, mille asioille olemme olleet vihaisia ja mille asioille meidän pitäisi olla vihaisia.

 

Synnintunnustuslaulu 53

 

Synninpäästö

 

Kiitoslaulu 65. Kulmakivi

 

Uskontunnustus

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan

 

Ehtoollispöydässä saamme kohdata Jeesuksen, joka maksoi rehellisyydestään hengellään. Hän haluaa antaa meille itsensä ja rohkaista meitä elämään omana itsenämme.

 

Rukoushelmialttarilla voi rukoilla sanoitta siirtämällä eri värisiä lasihelmiä isoon kulhoon sen mukaan, mitkä helmiä kuvaavista tunnesanoissa herättävät itsessä jotakin.

 

Viha-alttarilla on netistä löytyneitä asioita, jotka tulivat esiin päihdetyön päiväkeskuksessa keskustellessamme, sitten kun oli päästy yli siitä, että eihän me täällä olla mistään vihaisia.

 

Aukeamisen ja pehmenemisen alttari kertoo, kuinka Pyhä Hanki voi päästää vihan pimennoistaan pois.

 

 

 

Kolehtilaulu 22. Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet

 

Ehtoollisrukous

 

Jumalan Karitsa

 

Ehtoollinen + lauluja

10. Mitä silmät ei nää

3. Katso meitä

95. Pidä minusta kiinni

 

Kiitosrukous

 

Virsi 501

 

Esirukous

 

Herran siunaus

 

Loppulaulu 9. Anna mun etsiä

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö!

 
Kaksitoistavuotiaana poika pääsi mukaan pääsiäisjuhlille suureen kaupunkiin, temppeliinkin. Hän vaikuttui näkemästään ja kuulemastaan niin, ettei malttanut lähteä kylän muun väen mukana kotiin, vaan jäi vielä kuuntelemaan opetusta Jumalasta ja kyselemään lisää.

”Miksi teit meille tämän?” hänen äitinsä kysyi, kun vihdoin löysi hänet. ”Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.”

Kaksitoistavuotias vastasi: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla isäni luona?”

Aikuisena hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä, ja rahanvaihtajia. Hän teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä. Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!"

Hän oli äidilleen tyly Kaanan häissä, kun äiti toivoi häneltä ihmettä. Hän nuhteli pelkääviä opetuslapsia myrskyssä: ”Te vähäuskoiset”! Kuningas Herodeksesta hän sanoi: ”Se kettu”! ja fariseuksille: ”Te kyykäärmeiden sikiöt”!

Positiivinen viha on rajan asettamista itsen ja toisen välille ja itsenäistymisen ehto. Ihmisen on kyettävä sanomaan ”ei” toiselle voidakseen erottua hänestä ja voidakseen tietää, kuka on, ja voidakseen ajatella itse.

Vihaaminen on oikein. Niin kauan kuin ihminen puhuu vain hyvää, hän yleensä valehtelee.



Merja Auer saarnaa Jeesuksen ja meidän vihastamme Kaarinamessussa 21.10. klo 17 Kaarinan kirkossa
 
Kaarina-lehteen 17.10.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pelkomessu 16.9.2012 Kaarinan kirkossa


Kuva Pinja Lappi, laulut Nuoren seurakunnan veisut 2010 -kirjasta.

 

Alkulaulu Jumalan rakkaus on kuin meren aava

 

Jumalan rakkaus on kuin meren aava, kuin tuulen henki päällä kuuman maan.
Sua seurata me voimme, Jumalamme, tai kieltää kutsusi, oi Herramme.
Jumalan rakkaus on kuin meren aava, kuin tuulen henki päällä kuuman maan.

Tahdomme itsellemme vapauden, vapauden, jossa voimme rakastaa.
Pois pilvilinnoistamme meidät johdat, osoitat tien luo toisten ihmisten.
kerto

Kuitenkin toisiamme pakoilemme ja pukeudumme itsekkyyteemme.
Vankilaamme me pelkoon sulkeudumme ja kaltereitten takaa katsomme.
kerto

Kärsivään maailmaan johda, Herra, meitä, vie meidät työhön valtakuntaasi.
Rakkautesi kaikki esteet murtaa ja kaikki ihmislapset yhdistää.
kerto

 

Johdanto

 

Tunteiden kohtaaminen vaatii rohkeutta. Onneksi olkoon että uskalsimme tänään tulla tänne.

 

Tunnesanoja käytetään paljon, liikaakin välillä. Niitten sisältö hämärtyy. Luulemme tietävämme, mistä puhumme, kun sanomme rakkaus tai pelko, vaikka puhumme jostain opitusta, matkitusta tai ulkoapäin annetusta.

 

Kaarinamessuissa meille on tarjolla mahdollisuus itsetutkisteluun ja omien tunteidemme kuunteluun. Mitä minä sisimmässäni tunnen, mitä pelkään, mitä minun omatuntoni sanoo?

 

Jotta oppisimme tuntemana itseämme, tarvitsemme muita ihmisiä peileiksemme. Lapsi katsoo vanhemmistaan mallia. Me katsomme näissä messuissa Jeesusta ja opetuslapsia.

 

Messun jälkeen on mahdollista jäädä penkkiin istumana ja sopia jonkun työntekijän kanssa keskustelusta tänään tai myöhemmin. Kirkkokahvin ja teen jälkeen on mahdollista jäädä juttelemana messun herättämistä ajatuksista myös isommalla joukolla.

 

Rukous

 

                      Herra, tässä olemme, sinun edessäsi.

                      Sinä tunnet meidät paremmin kuin me itse.

                      Sinun rakkautesi ympäröi meidät kuin tuulen henki päällä kuuman maan.

                      Anna meille rohkeutta katsoa sinuun ja katsoa itseemme.

                      Näytä meille meidän pelkomme, Jeesuksen Kristuksen seurassa.

 

                      Aamen.

 

Laulu Älä pelkää 61

 

Evankeliumit ja saarna

 

Jeesuskin pelkäsi, ainakin ennen kuolemaansa Getsemanessa.

 

Mark. 14: 32 He tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille: "Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen." 33 Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta. 34 Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa." 35 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. 36 Hän sanoi: "Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun."

37 Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: "Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa?38 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko."

39 Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin.40 Palatessaan hän jälleen tapasi opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut raskaasti painaa heidän silmiään. He eivät tienneet, mitä vastaisivat hänelle. 41 Tullessaan kolmannen kerran Jeesus sanoi heille: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Kaikki on selvää. Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. 42 Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä."

Jeesus tiesi kuolevansa pian ja joutuvansa kärsimään sitä ennen. Se jopa kuului hänen elämäntehtäväänsä. Hän oli syntynyt maailmaan jakaakseen ihmisten kanssa kaiken, mitä ihmisen elämään kuuluu. Elääkseen rinnallamme kärsimyksissä, kantaakseen meitä läsnäolollaan.

 

Hän tiesi kuolevansa, ja pelkäsi kuolemaa ja kärsimystä. Hän ei väistänyt pelkoaan. Hän puhui kuolemastaan avoimesti läheisilleen, senkin uhalla, että opetuslasten oli vaikeaa tuota avoimuutta kuunnella ja kestää.

 

Kaikista lähimpänsä Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän vei mukanaan syvemmälle puutarhaan, luonnon helmaan, ehkä tueksensa. Kun hänen kauhunsa ja ahdistuksensa kasvoivat niin suuriksi, ettei hän osannut niistä puhua, hän vetäytyi yksinäisyyteen, rukoustaisteluun Isänsä kanssa. Oliko hänen tosiaan pakko kärsiä ja kuolla? Olisiko sittenkin jokin toinen vaihtoehto osoittaa rakkautta ihmisiä ja koko maailmaa kohtaan?

 

Rukoiltuaan hän palaa ystäviensä luo ja tapaa heidät nukkumasta, menee taas yksinäisyyteen, palaa, ja vetäytyy.

 

Kolmasti rukoiltuaan ja katsottuaan pelkoaan silmiin hän on valmis siihen, mitä tuleman pitää. Kohdattu pelko on muuttunut rohkeudeksi elää omana itsenään sen tuomista vaikeuksista huolimatta – ja rohkeudeksi kuolla, kun sen aika on.

 

 

                                            Pirjo Vahtola: Kaksi luontoa

 

Jeesus, sinä olit

ihminen.

Sinä tunsit ihmisen tuskan

minun tuskani.

Getsemanessa edessäsi oli kuolema

olemattomuus

minän häviäminen

tiedottomuus

itsen katoaminen.

Edessäsi oli pimeys

kaikennielevä ahnaus

läpitunkeva pelko

epäilyksen sakea sumu

epätoivon pohjaton kaivo.

Etkä sinä tiennyt!

Sinä et voinut tietää, mitä niiden takana on

jos mitään.

Rukoilit. Pyysit apua.

Tuskassasi koko maailma ja jokainen.

Sait sanottua…”tapahtukoon”…

Ja tapahtui.

En ole yksin.

Kanssani on Jeesus, ihminen ja Jumala,

Pojaksi ja Kristukseksi herätetty.

 

Musiikkia

 

Pietarikin pelkäsi. Hänkin pelkäsi Jeesuksen kuolemaa, pelkäsi siitä asti, kun Jeesus rupesi siitä puhumaan, viimeisellä matkallaan kohti Jerusalemia:

 

Mark. 8: 31 Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan* täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista. 32 Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä. 33 Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

 

Meidän tunteemme ovat vanhempia ja varhaisempia kuin meidän ajatuksemme. Jo vauvoina ja sikiöinä koimme tunteita, vaikkemme osanneet nimetä niitä. Aistimme äitimme pelot ja muut tunteet. Pelkäsimme, kun jäimme yksin. Pelkäsimme, ettei äiti tule takaisin, ja ettei kukaan pidä meistä huolta.

 

Onnellisissa tapauksissa äiti tai isä tai muu aikuinen on nähnyt ja ymmärtänyt pelkomme ja lohduttanut meitä. Meillä on ollut lupa pelätä aikamme ja olemme oppineet elämään pelon hetket läpi.

 

Tai sitten olemme joutuneet kieltämään pelkomme ja muut tunteemme ja etsimään järkemme avulla muita selviytymiskeinoja, kuten Pietari.

 

Pietari ymmärsi, että Jeesuksen kuolema oli hänen ja muiden opetuslasten kannalta paha asia. Hän halusi tehdä kaikkensa, jottei se toteutuisi. Hän koetti vedota Jeesukseen, ettei tämä toimisikaan oman ymmärryksensä, vaan Pietarin ymmärryksen mukaan

 

Torjuttu pelko hakee turvallisuutta ja turva ajostakin ihmisen ulkopuolelta. Messiaasta. Hyvinvointiyhteiskunnalta. Vakuutuksista. Turvalukoista. Kypäräpakosta. Potilasvalituksista, liiallisuuteen asti.

 

Torjuttu pelko ilmenee ehkä arkuutena. Arka ihminen pelkää kaikkea mahdollista eikä uskalla sen enempää elää täyttä elämää kuin kuolla aikanaan. Hän ei uskalla eikä osaa ilmaista pelkojaan.

 

Tai kohtaamaton pelko tekee ihmisestä uhkarohkean. Hän ei välitä kuunnella pelkoaan, tunteen viestiä siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Hän uhoaa ja uhmaa vaaraa, niin kuin Pietari myöhemmin vannoi, ettei luopuisi Jeesuksesta tämän koettelemuksissa, vaikka kaikki muut luopuisivatkin. Jeesus huomautti: "Tänään, tänä yönä, ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Pietari intti: "Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä."

 

Tosipaikan tullen arkuus sai Pietarissa vallan ja hän toimi toisin kuin oli aikonut.

 

Pelon voi torjua myös lyömällä sen leikiksi ja nauramalla sen hetkeksi pois.

 

Jos pelkoon hakee lohdutusta liian pian, pysähtymättä miettimään, mitä oikein pelkää, pelko voi koteloitua epämääräiseksi pahaksi oloksi, ja ryöpsähtää esiin arvaamattomissa tilanteissa.

 

 

Pirjo Vahtola: Pesässä

 

Käperryn yksin suuressa talossa

pimeään peiton alle.

Entä jos joku tulee,

sellainen, ettei pitäisi?

En anna pelolle tilaa.

Suljen sen

makuupussin vetoketjuun

haahkanuntuvien lämpöön.

Nukun lintuemon sylissä.

 

Musiikkia

 

 

Pirjo Vahtola: Perustukset järkkyvät

Minä olin pieni, me olimme pieniä.

Oli tavallinen arkipäivä,

luulimme niin.

Äiti kokosi meidät keittiössä syliinsä.

Ehkä hän itki, en muista.

Isä on kuollut.

Auto-onnettomuus,

tapaturma.

Ehkä minä itkin, en muista.

Ymmärsin niin kuin yhdeksänvuotias ymmärtää.

Lähdin hyppäämään narua.

Kerroin salaisuuden:

”Isä on kuollut.

Auto-onnettomuus,

tapaturma.”

Hautajaisista muistan

freesian ja pääsiäisliljojen tuoksun.

Kolmantena päivänä isä nousi taivaaseen.

Unissani hän tuli yhä uudelleen takaisin.

 

 

Jeesus pelkäsi avoimesti, Pietari pelkoaan vasten taistellen. Entä me, entä minä? Uskallanko pelätä? Uskallanko kuunnella kehoni ja tunnemuistini viestejä, kun tietyt tilanteet nostavat yhä uudelleen jonkin varhaisen pelon pintaan? Mitä silloin kerran pelkäsin? Onko samaan pelkoon vieläkin syytä?

 

Voiko pelko periytyä jo vanhemmiltani tai heidän vanhemmiltaan? Mitä perheessäni ja suvussani pelätään? Onko siihen vieläkin aihetta?

 

Uskallanko tunnustaa pelkoni jollekin ihmiselle? Kenelle? Uskallanko tunnustaa sen Jumalalle?

 

 

Johdatus rippiin

 

Synnin voi ymmärtää monella eri tavoin. Voimme ajatella esimerkiksi, että Jumala tahtoo että elämme rohkeasti sellaisina millaisiksi meidät on luotu, iloitsemme elämästämme, toisistamme ja tästä maailmasta ja luotamme siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Silloin syntiä on se, mikä estää meitä tästä rohkeudesta, ilosta ja luottamuksesta.

 

Synnintunnustuslaulu 53

Synninpäästö: Älä pelkää…

Virsi Kun on turva Jumalassa 397

Uskontunnustus

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan

Kolehtilaulu Jokapäiväinen leipä 23

Ehtoollisrukous

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + lauluja

Esim. Maan korvessa

Kuljeta ja johda 94

Älä pelkää, rakas lapsi (afr. Gospelmessu)

Sateenkaariunet 79

Taivaan isällä on paljon lapsia

Herra kädelläsi virsi 517

Jumalan kämmenellä virsi 499

Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten virsi 510

Kiitosrukous

Kiitoslaulu Elämä on nyt 104

Esirukous

Herran siunaus

Loppulaulu Anna mun etsiä 9

maanantai 8. lokakuuta 2012

Puitten muotokuvia

Keräsin puukuviani yhteen mahdollista seurakunnallista käyttöä varten.