Itse- ja kirkkokritiikkiä

                                                    Kuva: http://kuumaankanpoikanen.com/images/painokelpoiset/toivo1.jpg




Minulla on toisinaan olo jota tuo Antti-Juhani Mannisen nuken asento voisi hyvin kuvata. Että minut on jätetty yksin. Että minua ei ymmärretä.

Tunne on yhtä aikaa totta ja valetta.

Eilen menin kirkolle jo aamumessun aikana, koska en ollut onnistunut saamaan vapaaehtoisia pöydän- ja tuolinkantajia muuten (enkä halunnut kiristää aikuisia lapsiani enkä työkavereitani tekemään sitä).

Kirkossa oli paljon enemmän ihmisiä kuin yleensä minun saarnatessani. Mieleni muuttui mustaksi. Tunsin kateutta. Hetken.

Kaikki kolme, joilta kysyin, suostuivat siirtelemään pöytiä pois nukkenäytelmän tieltä. Lupasin levittää tuolit itse.

Hylätyksi tulemisen tunne palasi toiseksi hetkeksi, kun astuin kirkkosaliin illalla Kaarinamessun alkaessa. Kolmekymmentä ihmistä suuressa salissa näyttää kovin vähältä.

Tunteeseen liittyivät hetket aiemmin päivällä, kun olisin halunnut osata sanoa muutamille ihmisille jotain, mutten osannut. Ja harmillinen tosiasia, etten tunnista ollenkaan kaikkia ihmisiä vaikka olisin nähnyt heidät monesti, ja jutellutkin. Keitä ovat nämä, joille kohta puhun? Olenko aiemmin puhunut liian vaikeita ja käsittämättömiä asioita, niin etteivät muut halua minua kuulla? Ollut liian vähän kiinnostunut muista?

Tavoitan yhden tutun luottavaisen katseen. Tiedän että jossain niin kaukana etten erota niitä saattaa olla muitakin.

Yksi riittää. Tunne katoaa.

--

Sain viestin, jossa kiitettiin kirkkokritiikistäni kirkkokahveilla. Huomasin jättäneeni päivällä saarnareferaatistani (alla) kirkkokriittisen kohdan pois, vaikka kirjoittaessani muistin sen ihan hyvin.

Runojen ja musiikin jälkeen jatkoin saarnaani kertomalla, kuinka Pietari ja Jeesus Luukkaan mukaan tapasivat. Jeesus lainasi Pietarin venettä ja piti siitä saarnan väkijoukolle. Sitten hän neuvoi Pietaria kalastuksessa, niin että tämä sai valtavan kalansaaliin. Pietari reagoi sanomalla: Mene pois, Herra, minä olen syntinen ihminen.

Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu ajatus, että jokainen ihminen on syntinen. Emme täytä mittaa. Emme osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme.

Synti mainitaan kirkossa usein, mutta monesti vain mainitaan. Todetaan, että saamme syntimme anteeksi, muttei pysähdytä miettimään, mitä sillä tarkoitetaan.


--

Messun jälkeen sain kyydin Turkuun. Menimme toisen kyytiläisen kanssa samaan ruokakauppaan. Siellä kritiikkini sai muodon: kirkko tarjoaa turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta, jotka mahdollistavat sen, että ihmiset pakenevat pelkojaan, vihaansa, syyllisyyttään ja häpeäänsä kohtaamatta niitä. Kohtasin niin lämmintä ymmärrystä että pakenin kaupasta pois ennen seuralaistani.

Kotona siis onnittelin itseäni, niin kuin alla kerroin: Pakenin vasta illalla. Kestin tunteeni, kestin antaa sen puheen tulla, mikä halusi tulla, miettimättä enää sillä hetkellä, mitä siitä seuraisi.

Syyllisyysmessu 25.11.2012

                                                         Kuva: Pinja Lappi: Ulkopuolinen


Nyt se on sitten ohi, aikuisten nukketeatteri Vain toivo jää ja syyllisyysmessu sen perään, syksyni ja Kaarinamessujen kohokohta.

Antti-Juhanin esitys oli hieno. Suosittelen seurakunnille! Kaarinasta on tulossa katsojia Turkuun, jos sitä siellä joskus esitetään, sillä näytelmä tekee mieli nähdä uudestaan.

Messussa oli mukana nuorisopappimme Laura, jolle annoin enemmän vastuuta kuin muille kollegoille aiemmin. Minun selityksiäni oli siis vähemmän, mikä taisi olla hyvä.

Messun runko oli vanha tuttu:

Alkumusiikki

Alkuvirsi 289 Vain sinä tunnet minut

Johdanto - Laura

Laulu 77 Kuulkaa väsyneet maan

Evankeliumit ja saarna - Merja

- kolme Anja Porion runoa - Raija Pöyhönen

- välimusiikkia  runojen jälkeen

Johdatus rippiin - M

Synnintunnustus = virsi 288 Silmäisi eteen

Synninpäästö - M

Kiitoslaulu 37 Eilinen jääköön taa

Uskontunnustus - L

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan - L

Kolehtilaulu 58 Sun ristis luo johtaa tänään askeleeni

Ehtoollisrukous - M

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + esitettyjä lauluja

Kiitosrukous - M

Virsi 501 Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää

Esirukous - L

Herran siunaus - L

Loppulaulu 9 Anna mun etsiä

Loppumusiikki


Olimme Lauran kanssa käyneet jututtamassa sotaveteraaneja ja heidän kavereitaan aamukahvilla syyllisyydestä. Mieliin oli siellä tullut globaali syyllisyys luonnon riistokäytöstä ja köyhien maiden hädästä sekä arkiset liikenne- ym. rikkomukset. Näistä saimme aiheet kahdelle rukousalttarille. Nuorten ihmissuhdekurssilaiset eli kolmannen vuoden isoset eli nuiskut olivat tehneet leirillään synninpäästötauluja näille alttareille. Linda ja Heidi olivat alttareilla keräämässä rukouksia lapuille esirukousta varten.

--


Tarkoitukseni oli ollut koota pari tärkeää asiaa lapulle saarnaa varten. Tekemättä jäi, koska saarnan keskelle tarkoitetut runot olivat virastolla lauantai-iltana, kun ryhdyin toimeen. Sunnuntaina en sitten enää osannut vetäytyä pääni sisään. Kannoin tuoleja kirkolla ja ostin ja tarjoilin banaaneja, koska näytelmässä tarvittiin seitsemän banaaninkuorta.

Mutta kävin saarnassani läpi noita kohtia, joissa Jeesus syyllistyy johonkin muiden silmissä ja joista kirjoitin lyhyesti Kaarina-lehteen, katso edellinen postaus. Mainitsin, ettei hänellekään näyttänyt aina olevan itsestään selvää, miten toimia. Kiusasivathan häntäkin erämaassa ajatus omasta mukavuudesta ennen muuta, houkutus vallasta ja kansansuosiosta sekä toisen tahtoon alistumisesta. Mutta hiljaisuudessa hän löysi oman tiensä, Jumalan tahdon omassa elämässään. Sen noudattaminen merkitsi syyllisyyttä niiden silmissä, jotka näkivät Jumalan toisin, ja äidin ja sisarusten silmissä, jotka toivoivat käyttäytymistä ihmisiksi, ja opetuslasten, jotka kavahtivat kärsimystä.

Jeesus kesti ja kantoi tuon syyllisyytensä, vaikka se merkitsi yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Risti on äärimmäinen kuva ulkopuolisuudesta. Ihmiselle, jonka ei katsottu kelpaavan muitten joukkoon, langetettiin kuolemantuomio. Ristille ei naulattu kaupungissa, yhteisön keskellä, vaan kaupunginmuurien ulkopuolella. 

- runot ja musiikkia -

Syyllisyys kuuluu ihmisen osaan, itsenäistymiseen. Olemme syyllisiä muitten silmissä. Eeva ja Aatami näkivät, että puusta oli hyvä syödä ja toimivat sen mukaan. Vasta muistaessaan auktoriteetin antaman kiellon he tunsivat syyllisyyttä.

Tervettä syyllisyyttä pystyy kokemaan vain, jos on suostunut erillisyyteen vanhemmistaan, uskaltanut olla eri mieltä heidän kanssaan uhma- ja murrosiässä, itsenäistynyt ja valmis kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan.

Syyllisyyttä voi väistää kahteen suuntaan. Voi kokea olevansa syytön syntipukki, muitten ihmisten ja olosuhteiden uhri, aina kiltti ja oikeassa itse, vain toiset ovat syyllisiä. "En minä ole tuhma, minä olen kiltti", vakuutti hoitolapseni parivuotiaana rikottuaan toisten legorakennelmat.

Tai voi kerätä itselleen kaiken mahdollisen syyllisyyden, syyllistyä turhastakin. Kun joku moittii jotakuta toista, mieleen tulee tilanne, jossa itsekin on syyllistynyt vastaavaan asiaan. "Ei minusta ole mihinkään, teen kaiken väärin."


Jeesus kantoi meidän syyllisyytemme. Tämän voi ymmärtää autuaana vaihtokauppana. Jumala katsoo meitä kuin rakastettua poikaansa ja poikaansa ristillä kuin meitä syyllisiä, rakkauteen niin kykenemättömiä, ettemme ansaitse elääkään.

Jeesuksen voi nähdä myös esikuvana. Mekin voimme kuunnella hiljaisuudessa Jumalan ääntä sisimmässämme, toimia sen mukaan ja kantaa vastuun siitä, että niin tehdessämme väistämättä pahoitamme jonkun toisen mielen.

Tunnustamme kohta Jumalalle syyllisyytemme virren sanoin. Pyytäkäämme myös viisautta erottaa tarpeellinen ja turha syyllisyydentunne toisistaan. Jumala armahtaa ja antaa anteeksi. Silti jäljelle voi jäädä asioita, jotka pitää selvitellä ihmisten kanssa. Sovittaa, kantaa vastuu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

--

Kirkkokahveilla Antti-Juhani kertoi, miten näytelmä syntyi, ja paljasti, mitä siinä tapahtui. Muut kertoivat, miten olivat kohtauksia tulkinneet ja mistä ahdistuneet.

Jälkeenpäin tajusin, että olisin halunnut sanoa, ettei ahdistusta tarvitse pelätä, vaan kuunnella ja tutkia.

--

Kotona onnittelen itseäni. Mistä, kysyn. Siitä, etten luovuta, vaikka väkeä oli paikalla vähemmän kuin odotin. Yksikin on tärkeä, ja aiheet ovat olleet vaikeita. Asenteet muuttuvat hitaasti, monen tekijän yhteisvaikutuksesta.

Sinä sen sanoit

 

Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. (Hepr. 4: 15)

 

Oli helppoa löytää raamatunkohdat, joissa Jeesus pelkäsi kuolemaansa ja oli vihainen ihmisille, jotka eivät häntä ymmärtäneet. Mutta kokiko hän myös syyllisyyttä jostakin?

 

Löytääkseni vastauksen luin Luukkaan evankeliumin läpi. Siellä kerrotaan, kuinka opetuslapsia syytetään perinnäissääntöjen rikkomisesta: he söivät pellosta viljaa sapattina ja söivät pesemättömin käsin ja söivät syntisten kanssa. Jeesusta syytettiin sairaiden parantamisesta sapattina ja syntien anteeksiantamisesta.

 

Roomalaisen maaherran edessä häntä syytettiin näin: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." Maaherra kysyi häneltä: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" "Sinä sen sanoit", hän vastasi. (Luuk. 23: 1-3)

 

Syyllisyys näyttäisi siis olevan syyllisyyttä muiden silmissä. Jeesus, Ihmisen Poika, tekee, niin kuin totuudelliseksi ja rakkaudelliseksi näkee, ja kantaa syyllisyyden, jonka muut lain ja yleisesti hyväksyttyjen tapojen takia häneen kohdistavat.

 

 

Merja Auer saarnaa 25.11. klo 17 Kaarinamessussa, jossa tutkitaan Jeesuksen ja opetuslasten syyllisyyttä

 

Kaarina-lehteen 21.11.2012

Valvotaan!

Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. 1. Tess. 5: 10-11

Viikkoa ennen tuomiosunnuntaita meitä kehotetaan valvomaan, olemaan hereillä ja huomaamaan, mitä tapahtuu. Tässäkin meille annetaan esimerkiksi Kristus.

Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on (Joh. 2: 25). Hän tunsi sekä itsensä että ihmiset, joiden kanssa eli ja joita tapasi.

Hän eli sen mukaan, minkä itse koki oikeaksi. Taittoi tähkäpäitä nälkäänsä ja paransi apua pyytävän, vaikka oppineiden silmissä kumpikin oli lepopäivänä sopimatonta. Jättipä joskus kätensäkin pesemättä vastoin ohjeita.

Hän kuunteli itseään ja taivaallista Isäänsä. Hän kertoi avoimesti, mitä näki ympärillään ja mitä siitä ajatteli. Hänelle oli oma ilo ja sisäinen rauha tärkeämpää kuin se, mitä muut hänestä ajattelivat. Ilo ja rauha tarttuivat muihinkin.

Kuunnellaan mekin sisintämme, sitä mitä pohjimmiltamme elämältämme haluamme ja mikä omantuntomme mukaan on oikein. Ei mennä muitten mukana.

Kaarina-lehteen 14.11.2012