perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ihmisen huuto

Siitä asti kun kuulin keskeneräisestä kirkosta, jota on rakennettu pitkälti yli sata vuotta, olen halunnut sen nähdä.

Mitään muuta en tiedä haluavani nähdä.

Syksyllä kaksi kaveriani suunnittelivat huvikseen matkaa Barcelonaan. Sanoin lähteväni mukaan.

Opin, että kirkon on suunnitellut Gaudi.

Maanantaina saavuimme kaupunkiin. Katselimme kirkkoa varovasti parvekkeeltamme.


Tiistaina tutustuimme Gaudin suunnittelemaan puutarhakaupunkiin josta tulikin puisto, kun 60 tontista vain kaksi meni kaupaksi. Siellä oli Universumi-patsas.






Keskiviikkona kävimme katedraalissa ja sen luostarin puutarhassa ja koetimme tilata Sagrada Familiaan netistä lippuja, mutta tilaussivu oli koko ajan nurin. Torstaina menimme heti aamusta jonottamaan.

Kirkko oli kuin ihmisen huuto.

Jo ensimmäisenä iltana silmäni ahmivat metroaukolta näkyvää Syntymä-julkisivua, sen lempeitä patsashahmoja yltäkylläisenä ryöppyävän kivikaaoksen keskellä ja valkeita kyyhkyjä ylhäällä elämänpuun ympärillä.


Mutta kirkkoon mentiinkin sisään Kärsimys-julkisivulta.





Kirkko aukeni suurena korkeana valoisana salina, josta ei saa jakaa kuvia ilman anottua lupaa. Keskeisellä paikalla sielläkin on Ristiinnaulittu polvet jyrkästi koukussa, katse luotuna ylös. Aikani kirkkoa kierreltyäni, katseltuani ylhäältä alas valuvaa valoa ja kirkkautta, värikylläisiä lasimaalauksia ja luettuani vaikuttavia perustekstejämme kiersin ristiinnaulitun lähelle katsomaan, mitä hän kirkossa näkisi jos näkisi.

Kaukana hänen edessään kohosi Kunnia-julkisivun valtavan korkea ikkuna ja sen keskellä isä-hahmo istumassa, Isä meidän -rukouksen yläpuolella, moderni kerrostalo taustanaan.

Ihmisen pojan elämä huipentui huutoon isän edessä. Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi. Emme huuda täällä yksin.





Torstaina katselin taloa, joka aaltoili.



En huutanut kertaakaan koko matkan aikana, mutta kuljin tarvittaessa omia teitäni.




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Onni ja Rauha -messu 21.4.2013

 Ovella partiolaiset jakavat jokaisen käteen pienen kiven.

Alkusoitto Niko: Niin hieno maailma

Alkulaulu 29 Kerran usko lapsuuden

Johdanto

Tervetuloa Onni ja Rauha -messuun! Tämä on viimeinen seitsemän Kaarinamessun sarjasta, joissa on pysähdytty eri tunteita tarkastelemaan. Tänään tutkimme hetkiä, jolloin tunsimme onnea ja rauhaa. Luonnossa, tärkeiden ihmisten lähellä, musiikkia kuunnellessaan, mielsistä työtä tehdessään, kuka missäkin. Uskon, että jokainen on joskus ollut onnellinen ja rauhallinen ja tietää siis, mistä puhumme.

Laulu 118 Taas yllemme aurinko saa

Johdatus rippiin

Kädessäni on kivi. Siinä ovat kaikki asiat, jotka estävät minua olemasta nyt onnellinen ja rauhallinen. Siinä on pelko, että puhun liian vaikeita eikä kukaan ymmärrä mitä haluan sanoa. Siinä on pettymys siitä, ettei enempää ihmisiä käynyt tunnemessuissa. Siinä on syyllisyys siitä, etten halua tehdä asioita toisten mieliksi. Siinä on häpeä siitä, että kuljen omaa tietäni.

Nämä tunteet ja kaiken muun, mikä mieltäni painaa, saan tuoda sisimmässäni Jumalan eteen. Hän on kerran itse elänyt ihmisen elämän ja tietää siksi kaikki vaivani. Hän ei niitä pelästy. 

Laulamme Synnintunnustuslaulun. Sen aikana jokainen tuo oman kivensä tänne alttarille.

Synnintunnustus = laulu 53, jonka aikana viedään kiviä alttarikaiteella olevaan koriin

Synninpäästö

Kiitoslaulu 104 Kiitos kun saan tässä olla

Saarna: Kolme tarinaa onnesta ja rauhasta
Hanna-Mari - Jeesus luonnon keskellä
Laura - Jeesus lasten ja nuorten parissa
Merja - Jeesus aterialla

Hänellä oli kaksitoista läheistä ystävää. Yhdessä he olivat kulkeneet ympäri maata, puhuneet monenlaisille ihmisille ja monenlaisten ihmisten kanssa. He olivat herättäneet sekä ihastusta että vihastusta ja saaneet monet voimaan paremmin - ja jotkut jotka eivät heitä ymmärtäneet ehkä huonomminkin. 

Usein he olivat istuneet yhteisellä aterialla päivän päätteeksi. Mutta nyt olisi viimeinen kerta. Hänen kuolemansa lähestyi, ja hän tiesi sen. Tämän jälkeen hän ei enää istuisi iltaa yhdessä ystäviensä kanssa tässä maailmassa.

Mutta nyt oli hyvä olla tässä. Kaikki koolla, perinteinen pääsiäisateria katettuna. Vielä saattoi kertoa ystäville, kuinka hän olikaan tätä hetkeä kaivannut ja kuinka kaikki kipeäkin mikä tulisi tapahtumaan kuului Jumalan valtakunnan tulemiseen. Kaiken jälkeen he olisivat jälleen koolla, olisivat yhtä Jumalassa.

Aterian loppupuolella hän otti leivän ja siunasi sen niin kuin pääsiäisaterialla oli tapana, mursi sen paloiksi, antoi ystävilleen ja sanoi: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.

Sitten hän otti viinimaljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani.

Ystävät alkoivat kysellä: En kai se ole minä?


Uskontunnustus

Laulu 35 Tartu käteen Jumalan

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan - Laura


Ehtoollisrukous

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + lauluja

37 Pyhiinvaeltajan laulu
33 Minne tie vie
30 Kirkossa
63 Tänään häneen uskon
9 Anna mun etsiä
Tai jotain muuta

Ehtoollisen aikana ja jälkeen voi käydä myös rukousalttareilla: 
Helmialttari
Ihmekukkien alttari (paperikukat aukeavat vesimaljassa ja näyttävät mietelauseensa)
Leirikuvien alttari
Tarinapiiri kirkon takaosassa (tyynypiiri johon voi istahtaa kuuntelemaan tarinaa)
Onni -mind map

Ehtoollisen kiitosrukous

Laulu 98 Tuulien teitä

Esirukous - Laura?

Herran siunaus

Loppulaulu 124  Ilta pimenee – kaanonina?

Loppusoitto + Nikon laulu

Partiolaiset keräävät kolehdin ovilla koreihin.

Partiolaisten laittama iltapala.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Mietin riippumattomuutta. Kotimaa-lehdessä oli tänään haastatteluni, enkä ole puhunut siitä kenenkään kanssa. Tai no, eilen työntekijäkokouksessa kerroin sanoneeni haastattelijalle, että suhtaudun kirkkoon yhtä kriitiisesti kuin aikoinaan Paavalin synodiin tai Evankeliumiyhdistykseen, mutta täällä minulla on tilaa olla eri mieltä toisin kuin niissä.

Sitä ei lue haastattelussa, ja se oli sitä paitsi eilen. Ja kärjistys.


Rippikoulukoulutuksessa tänään pysyin hyvällä mielellä, kun ihmiset tulivat luokseni juttelemaan hetkiksi. Olen sitä jostain syystä hidas myöntämään. Ihmisten tärkeyttä kuitenkin, hetkissä.

Naistenpiirissä maanantaina mietittiin onnen ja rauhan hetkiä. Minulla onnesta tuli ensimmäisenä mieleen hyvät hetket lasten kanssa ja rauhasta maisemat.

Maisemiin yksinäisyys sulaa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vastarannan kiiski

Tänään tunnuin keräävän kaiken vastustuksen itseeni syksyn suunnittelukokouksessa. Mikä ei ole totta muuten kuin hetkellisenä tunteena.

Olen tammikuusta johtanut uutta messutiimiä olematta kuitenkaan kenenkään lähiesimies. Siinä on kaksi kanttoria, lähetyssihteeri, lähetys-, aikuis- ja rukoustyön papit sekä minä. Siellä olin saanut läpi ajatuksen että sunnuntai-iltoihin voisi koota muutenkin toteutettavia tilaisuuksia niin että joka sunnuntai olisi jotakin, jota muutenkin järjestäisimme. Kaarinamessuja, konsertteja, parisuhdeiltoja, raamattuiltoja, virsi-iltoja, saarnaetkoja. Ajatus oli tiimin luoma sovellutus yhdestä tammikuisesta yleisönosastokirjoituksesta jossa ehdotettiin sunnuntai-iltoihin säännöllisiä kevyitä jumalanpalveluksia silloin kun seurakunnissa on enemmän kuin yksi jumalanpalvelus, ja näihin sulautettuja konsertteja ym.

Tänään kaikki tuntuivat olevan ajatusta vastaan, tiimiläisistämme lähtien. Kirkkoherrakin, jo suunnitellessamme tätä päivää viime viikolla. Silloin sanoin, että voi olla, ettei se tule toimimaan, mutta minusta olisi silti mukavaa, jos tiimit pysähtyisivät hetkeksi ajattelemaan asiaa. Voisi olla, että kaikki sanoisivat ei, ja sitten rauhoittuisin.

Diakonia- ja lapsityö sanoivat omasta mahdollisesta osuudestaan ei, kanttorit osittain kyllä. Nuorisotyö kysyi nuorilta Facebookissa kesken kokouksen, halusivatko nämä messunsa sunnuntaiksi vai perjantaiksi ja nuoret vastasivat sunnuntaiksi.

Niinpä meille tulee 6 nuortenmessua sunnuntai-illoiksi, 3 raamattuiltaa, 3 parisuhdeiltaa jotka jo olivat siellä, 1 musiikki-ilta - ja Kaarinamessut muutetaan Nuoren seurakunnan veisu-illoiksi.

Mutta se hetki oli mielenkiintoinen, kun yksi toisensa perään ihmiset halusivat kertoa ettei kellonajoilla ja päivillä ole mitään merkitystä ja muutama sai tilan kertoa turhautumisesta koko toimintaamme tai osiin siitä.

Tällaisesta minä pidän.