lauantai 9. tammikuuta 2016

Rauha ja vapaus vs. elämänvalhe ja megatotuus

Parikymmentä isoa ja pientä ihmistä kuuntelee hiiskahtamatta, kuinka kerron miten Jumala on lähellä suvun uusinta jäsentä ja meitä kaikkia erilaissa vaiheissa. Liikutun, ääneni taitaa väristä uskontunnustuksen aikana. Koen tulleeni kuulluksi. Kaikki on tosiaan tämän hetken hyvin.

Hetken kuluttua nautin hälinästä ympärilläni ja ihmisten katselemisesta. Koetan aloitella keskusteluja. Saan kahvia ensimmäisenä. Juttelen hetken ainoan vierustoverini kanssa, mutta kohta emme enää keksi kumpikaan sanottavaa ja jään yksin istumaan.

Kuulostelen, kaipaanko toista kupillista kahvia ja pullaa niin paljon, että jaksan vielä odottaa ja olenko putoamassa uhriksi, jonka kanssa kukaan ei osaa keskustella tai erakoksi joka ei osaa keskustella kenenkään kanssa.

Totean itselleni, että tässähän on oiva tilaisuus jättää kakku väliin ja että olen tainnut tehdä tehtäväni. Lähden kaikessa rauhassa.